Kreikkalainen kanakeitto
Julkaistu - Pia BehmTänään tehtiin ensimmäistä kertaa kreikkalainen sitruunainen kanakeitto eli avgolemono. Mies oli nähnyt jossain ruokaohjelmassa kreikkalaisen kanakeiton ohjeen ja sanoi, että sellaista olisi kiva tehdä. Niinpä googlailin kreikkalaista kanakeittoa ja päädyin tähän avgolemonoon, vaikka se ei juuri se ohjelmassa nähty keitto ollutkaan. Mutta sitruunainen kanakeitto kananmunalla suurustettuna kuulosti sen verran erikoiselta, että päädyimme testaamaan sitä.
Kävin läpi useamman ohjeen ja päädyin taas tekemään sekoituksen monesta. Oleellista tässä keitossa on kuitenkin vahva sitruunan maku, monien mielestä kuulema liian vahvakin. Me käytimme sitruunaan varsin maltillisesti, tuota ohjeessa olevaa määrää voi jopa lisätä hieman. Ja kanaliemestä kannattaa tehdä riittävän vahva, jotta sitruunasta ei tule liian hallitseva. Toinen erikoisuus on se, että keitto suurustetaan kananmunalla. En ole tällaista kokeillut koskaan aikaisemmin, ja on todettava että oli positiivinen yllätys. Liemestä tuli todella maukas ja täyteläinen. Ihan kuin sekaan olisi kaadettu vähintään purkillinen kermaa.
Tätä keittoa tehdään ihan varmasti toistekin. Ehkä ensi kerralla jopa keitellään kanaliemikin itse. Saa nähdä 🙂
Kreikkalainen kanakeitto
2 porkkanaa
2 varsisellerin vartta
1 punasipuli
400 g broilerin paistileikkeitä
2 laakerinlehteä
5 maustepippuria
n. 1,5 l hyvää kanalientä
2 dl riisiä
4 kananmunaa
2 sitruunan mehu
Suolaa
Soijaa
Silppua porkkana, selleri ja sipuli kuutioiksi. Leikkaa kana haluamasi kokoisiksi palasiksi. Valmista kanaliemi vedestä ja kanaliemikuutioista. Paista kanat paistinpannulla ja lisää kuutioidut juurekset. Mausta suolalla ja soijalla. Kaada seos kattilaan, lisää reilu litra kanalientä, pippurit ja laakerinlehdet sekä riisit. Keitä niin pitkään että riisit ovat kypsiä.
Vatkaa kananmunien rakenne rikki ja purista sekaan kahden sitruunan mehu. Kaada sekoitus keiton sekaan varovasti nostellen. Kiehauta keitto vielä ennen tarjoilua.
Lammasta ja tatteja paistinkivellä
Ostettiin viime syksynä sellainen kivi, jota lämmitetään puoli tuntia 250 asteisessa uunissa. Sen jälkeen kivi nostetaan kahden pienen tulen päälle niin että se…
Mehevä marjapiirakka
Tänään syntyi poikkeuksellisen mehevä marjapiirakka. Äitini toi alkuviikosta maistiaisiksi tekemäänsä valkoherukkapiirakkaa ja sen pohja oli niin hyvä, että oli pakko ottaa resepti talteen….
Rapeat kaura-porkkanasämpylät
Olen bloggaillut ennenkin erilaisia sämpyläohjeita, mutta nyt on sanottava, että näistä tuli kyllä parhaat sämpylät, joita olen koskaan onnistunut tekemään. Kuoresta tuli ihanan…
Lämmin kanttarelli-perunasalaatti
Kanttarellit ovat tänä vuonna tosi pieniä. Toisaalta se on aika hyväkin juttu, sillä pienet kanttarellit ovat maukkaimpia ja ne voi käyttää kokonaisina. Näin…
Kuhakvenellit rapukastikkeessa
Pumpulinkeveät kuhakvenellit ja ihanan umaminen rapukastike kelpaisivat hienommankin illallisen alkupalaksi. Me teimme rapukastikkeen itse pyydetyistä ravuista, mutta yhtä herkullinen kastike tulee kaupan pakastealtaasta…
Paras pataleipä
Pataleipä on ihanan helppo ja herkullinen tapa nauttia aamuisin lämminta leipää. Olen nyt parin viikon aikana leiponut useamman pataleivän, ja kun niistä jokainen…
