Minestronekeitto
Julkaistu - Pia BehmTein tänään ensimmäistä kertaa elämässäni itse minestronekeittoa. Ohjeita googlatessa totesin, että keittojen ohjeita näyttäisi olevan lähes yhtä paljon kuin keiton keittäjiä. Vähän sama tarina kuin edellinen postaus saslikista. Niinpä googlailin ohjeita ja yhdistelin niitä oman mieltymyksen mukaan eli tämä on sitten varmaan Minestrone a´la Pia. Ja varsin mainio keitto siitä tulikin.
Minestronekeitto
1 suuri porkkana
1 pieni paprika
Pala purjoa
Pala varsiselleriä
150 g saunapalvikinkkua
1,5 l vettä
Soijaa
Purkki tomaattimurskaa
Suolaa ja pippuria
Tuoretta persiljaa
2 dl ruisspagetteja
3 viipaletta pekonia
Leikkaa juurekset ja kinkku pieniksi kuutioiksi ja laita lautaselle. Silppua pekoni pieneksi ja paista palaset kattilan pohjalla. Laita juures- ja kinkkukuutiot sekaan ja paista kymmenisen minuuttia. Jos pekonin rasva ei riitä, voit lisätä hieman öljyä. Lisää lopuksi tomaattimurska ja mausta suolalla ja pippurilla.
Lisää kattilaan vesi ja anna kiehua n. 20 minuuttia. Lisää spagetti ja keitä vielä sen aikaa että spagetti pehmenee. Tarkista maku. En käytä itse liemikuutioita, mutta sellainen käy hyvin mausteeksi. Minä lisäsin tässä vaiheessa pienen lorauksen soijaa. Se antaa vähän syvyyttä makuun.
Tarjoile keitto tuoreen persiljan kanssa.
Helpot yön yli sämpylät
Meillä syödään nykyisin varmaan enemmän itsetehtyä leipää kuin kaupasta ostettua. Hapanjuurileipää tulee paisteltua suht usein, mutta koska juurella leivän teko kestää muutaman päivän,…
Porkkanasämpylät
Teen tällä samalla ohjeella välillä leipää ja välillä sämpylöitä. Kumpikin toimii yhtä hyvin. Leipä on uunissa puolisen tuntia, sämpylät hieman vähemmän aikaa. 1…
Lihapullat tomaatti-currykastikkeessa
Tänään oli tarkoitus testata Hesarista bongattua ranskalaisten maalaislihapyöryköiden reseptiä. Aamulla huomasin kuitenkin, että reseptin raaka-aineista puuttuu melkein puolet. Putkisalosta ostettu karitsanjauheliha oli kuitenkin…
Hirviburger
Itsetehty hampurilainen on kyllä mainiota herkkua. Eilen päätin pitkästä aikaa, että tänään on burgerpäivä ja kaivelin pakastimesta paketin hirven paistista jauhettua jauhelihaa. Ja…
Ruisleipätalkoot Rantasalmella
Nyt on sitten opeteltu paistamaan ruisleipää. Vielä on varmasti paljon matkaa siihen, että osaisi yksin tehdä kunnollista leipää, mutta nyt on saatu kädestä…
Appelsiinilla maustettu graavilohi
Kävin perjantaina Akselinpojassa ja löysin sieltä iloksen Puumalan lohta. Tykkään tosi paljon graavilohesta, mutta en oikeastaan graavaa mitään muuta kuin tätä puumalalaista, sillä…

