Mukava ulkoilupäivä Linnansaaressa
Julkaistu - Pia BehmMeillä on kyllä täällä Savonlinnan seudulla ihan huikean hienoja luontokohteita. Kun asuu saaressa, luonnon keskellä, tulee helposti pyörittyä vain kotikulmilla. Tänä viikonloppuna päätettiin kuitenkin siirtyä Pihlajaveden rannoilta Haukiveden rannalle.
Oltiin viime keväänä ensimmäistä kertaa norppasafarilla ja innostuttiin asiasta niin paljon, että tänä keväänä oli pakko päästä uudestaan. Tällä kertaa päätettiin viettää koko viikonloppu idyllisessä Oravin kanavakylässä. Vuokrattiin perjantaiksi Saimaa Holiday Oravista mukava huvila ja nautiskeltiin rennosta lomatunnelmasta Haukiveden rannalla.


Oravista Linnansaareen
Lauantain retkipäivä aloitettiin Ruukinrannan ravintolasta. Kuulimme, että ravintolan listalle on kehitelty järvikalapitsa ja sitähän oli pakko päästä maistamaan. Arvostan suuresti, että Saimaan rannalla tarjotaan tonnikalan sijasta järvikalaa. Oravin ravintolahan tunnetaan hyvästä ja tuoreesta kalatarjonnasta, ja tämä pitsa jatkaa samaa hyvää linjaa. Järvikalapitsa on tehty erittäin maukkaasta haukimassasta, siitä samasta josta tehdään Oravin kyläkauppaan myyntiin mainioita haukipihvejä. Näiden haukipihvien resepti on muuten alunperin oman äitini kehittämä, ehkä ne maistuvat siksikin niin hyviltä 🙂

Herkuttelun jälkeen saimme Oravin väeltä venekyydin Linnansaareen. Kesäaikaan Linnansaareen on reittiliikennettä, muuna aikana käytössä on venetaksi.
Heti rantautumisen jälkeen kapusimme Linnavuorelle ihailemaan huikeita maisemia. Vuoren huipulla voisi istuskella vaikka koko päivän, niin hyvä tunnelma siellä on. Me lähdimme kuitenkin kuljeskelemaan pitkin luontopolkua ja tutkailimme monimuotoista metsäluontoa. Metsän hyvää tekevä voima tuntuu täällä vahvana.


Luontopolun varrella on kylttejä, joista saa mukavasti tietoa paikkojen erityispiirteistä. Polun varrella on mm. hienoja siirtolohkareita ja valkoselkätikan asuinmetsä.

Hieman ennen Sammakkoniemen retkialuetta totesimme, että aikaa on vielä reilusti ja niinpä päätimme ottaa pienet päiväunet kallion reunalla. Kylläpäs muuten nukuttikin linnunlaulun siivittämänä mukavasti. Päiväunien jälkeen suuntasimme Sammakkoniemeen paistamaan makkaraa ja syömään eväitä. Nuotiolla oli muutakin porukkaa, sillä Saimaa Boating venekoulun osallistujat olivat siellä lounastamassa.
Lounaan päätteeksi suunnattiin vielä Tildan ja Oskarin torpalle. Olen käynyt torpalla aikaisemmin vain talvella, joten oli kiva nähdä miltä pihapiiri näyttää alkukesän upeissa väreissä. Ja hyvältähän se näytti, tämä on todellista suomalaista kansallismaisemaa; tunnelmallinen punamultainen mökki ja luonnontilassa oleva pihapiiri. Täällä aika todella pysähtyy.

Päivän päätteeksi norppasafarille
Torpalta palasimme takaisin Sammakkoniemeen, sillä norppasafariporukka tuli hakemaan meidät sieltä. Tällä kertaa kävi vähän huono tuuri sään suhteen, sillä tuuli ei toiveista huolimatta tyyntynyt edes illaksi. Kova tuuli tarkoittaa nimittäin sitä, että norpat ovat mielummin vedessä kuin rantakivillä. Onneksi jo viime kevään retkeltä tuttu opas Joonas on ammattilainen ja osasi viedä meidät juuri niihin oikeisiin paikkohin, joissa oli sen verran tyyntä ja rauhaisaa, että norppakin oli päättänyt kivelle nousta. Kaikkiaan näimme safarin aikana neljä norppaa, mikä oli säähän nähden ihan kelpo suoritus.
Tämän retken päätteeksi on kyllä todettava, että Saimaan järviluonto tekee ihmiselle hyvää. Illalla kotiin päästessä ei tarvinnut juuri unta odotella ja oli kiva huomata, että päivän aikana ei juuri työasiat päätä rasittaneet.
Loimulohi-illat Ruokkeella
”Tuli räiskyy nuotiossa, savu hiljaa leijailee. Ja nyt illan tummetessa, metsä meille kuiskailee”. Istumme grillikodassa Puruveden rannalla, Ruokkeen lomakylän upealla hiekkarannalla. Sade piiskaa…
Johanna Oras – Oodi metsälle
Johanna Oraksen tämän kesän näyttely on nimeltään Oodi Metsälle. Ja mikäpä aihe sopisikaan paremmin Punkaharjulle, upeaan Suomen kansallismaisemaan. Johanna kertoi näyttelyn avajaisissa, että…
Metsä tekee hyvää
Minä rakastan metsää. Rakastan syksyistä metsää, sen vahvoja värejä ja maistuvia antimia. Rakastan keväisen metsän hennon vihreitä sävyjä ja lintujen huumaavaa sirkutusta. Rakastan…
Kiva päivä Kerimäellä
Savonlinnan keskustasta vain parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä on Kerimäen kirkonkylä ja maailman suurin puukirkko. Koe ihana kirkonkylän leppoisa tunnelma ja vietä kiva kesäpäivä…
Työporukalle virtaa harjuluonnosta
Punkaharjulla, harjualueen sydämessä sijaitseva Kruunupuisto on mahtava paikka erilaisten tiimipäivien järjestämiseen. Tarjolla on paljon tekemistä, ja kokoustilat ja saunat ovat ainutlaatuisia tunnelmaltaan. Harjuluonto…
Illallisristeily oopperan jälkeen
M/s Elviiralla järjestetään heinäkuun aikana kaksi tunnelmallista illallisristeilyä. Ensimmäinen starttaa tiistaina 11.7. ja toinen tasan viikon päästä 18.7. Illallisristeilyn aikataulu on suunniteltu siten,…
