Parmesan-parsaa
Julkaistu - Pia BehmYksi kevään kohokohdista on se kun parsat saapuvat kauppojen hyllyille. Ihanan keväistä vihreää parsaa ei vaan voi vastustaa. En ole enää pitkään aikaan keittänyt parsaa vaan tehnyt sen uunissa. Vaikka minulla onkin parsakattila, olen itse sitä mieltä, että parsa on ehdottomasti parhaimmillaan kevyesti uunissa paistettuna.
Parsoja
Hyvää oliiviöljyä
Suolaa
Raastettua parmesania
Kuori parsat hyvin kevyesti ja poista kannat. Periaatteessa parsat voisi vaikka käyttää sellaisenaan, mutta tykkään kuoria niitä vähän. Kaikkea kuorta ei missään nimessä tarvitse ottaa pois. Asettele parsat uuniastiaan, kaada päälle hieman oliiviöljy ja mausta suolalla ja parmesanilla. Paista 180 asteisessa uunissa kymmenisen minuuttia. Ja ai että on hyvää. Sopii erinomaisesti esim. paistetun kuhan seuraksi tai syötäväksi ihan sellaisenaan.
Mahtava lasagne – ylistys hitaalle ruualle
Mistä on täyteläinen lasagne tehty? Se on tehty hitaasti ja pitkään haudutetusta bolognesesta, täyteläisestä juustokastikkeesta, ricotta-juustosta ja basilikasta. Se on tehty kärsivällisyydestä, odotuksen…
Appelsiinilla maustettu graavilohi
Kävin perjantaina Akselinpojassa ja löysin sieltä iloksen Puumalan lohta. Tykkään tosi paljon graavilohesta, mutta en oikeastaan graavaa mitään muuta kuin tätä puumalalaista, sillä…
Paras pataleipä
Pataleipä on ihanan helppo ja herkullinen tapa nauttia aamuisin lämminta leipää. Olen nyt parin viikon aikana leiponut useamman pataleivän, ja kun niistä jokainen…
Kunnon lihapullat
Tunnustan, että olen tosi kranttu jauhelihan suhteen. Kaupasta ei ole enää pitkään aikaan saanut kunnollista jauhelihaa, vaan kaikki on enemmän tai vähemmän vetistä…
Lämmin kanttarelli-perunasalaatti
Kanttarellit ovat tänä vuonna tosi pieniä. Toisaalta se on aika hyväkin juttu, sillä pienet kanttarellit ovat maukkaimpia ja ne voi käyttää kokonaisina. Näin…
Herkulliset ribsit
Ribsit on yksi meidän suosikkiherkkuja, ja niitä tuleekin tehtyä aika usein, etenkin näin kesällä. Useampikin henkilö on pyytänyt minulta tätä ohjetta, niin tässä…
