Tatinin tätien omenatorttu
Julkaistu - Pia BehmTarte Tatin eli ranskalainen omenatorttu on Tatinin neitien keksintöä. Neidit kuuluivat kuulema aatelisperheeseen, mutta kun perheen omaisuus loppui, he elättivät itsensä leipomalla ja myymällä isänsä suosikkiomenatorttua. Itse olen törmännyt Tarte Tatinin lähinnä tv:n kokkiohjelmissa, ja niistä saa sellaisen käsityksen, että tortun tekeminen ei ole ihan yksinkertainen juttu. Niinpä ilahduin suuresti kun maistoin muutama päivä sitten äitini luona tätä torttua, joka on yksinkertaistettu versio varsinaisesta Tarte Tatinista. Täytyy tunnustaa että en ole koskaan maistunut ihan ”oikeata” Tarte Tatinia, mutta jo tämä versio vie kielen menessään.
Yksinkertainen Tarte Tatin
50 g voita
1,5 dl fariinisokeria
3 hapanta omenaa
Taikina:
100 g voita
1 dl sokeria
2 kananmunaa
1,5 dl vehnäjauhoja
1 rkl kardemummaa
1 tl leivinjauhetta
Leivitä pehmeä voi esim. ruokalusikalla piirakkavuoan pohjalle. Itse käytin irtopohjavuokaa. Ripottele fariinisokeri voin päälle. Laita vuoka uuniin 180 asteeseen noin 5 minuutiksi niin että sokeri sulaa. Kuori omenat ja viipaloi ne.
Valmista taikina siten, että sekoita pehmeä voi ja sokeri. Lisää joukkoon kananmunat yksi kerrallaan. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita hyvin. Asettele omenaviipaleet vuoan pohjalle sokerin päälle ja levitä lopuksi taikina omenoiden päälle. Paista 180 asteessa noin 20 – 25 minuuttia. Pohja muuttuu kauniin ruskeaksi kun se on valmis. Anna jäähtyä hieman ja kumoa torttu. Maistuu ihan sellaisenaan, mutta lisänä voi tarjota jäätelöä tai vaniljakastiketta.
Torttu on todella helppo valmistaa ja se on erittäin maukas. Ehkä seuraavalla kerralla marinoin omenoita hieman calvadoksella tai toinen vaihtoehto voisi olla sitruunalla marinointi jos ei satu olemaan calvadosta kaapissa.
Georgialaiset hatsapurit
Sain viime kesänä päähäni, että haluan tarjota 50-vuotisjuhlillani georgialaista ruokaa. Ja geogialaisia juhliahan ei voi luonnollisesti järjestää ilman hatsapureja. Niinpä alkoi armoton täydellisen…
Lihapullat tomaatti-currykastikkeessa
Tänään oli tarkoitus testata Hesarista bongattua ranskalaisten maalaislihapyöryköiden reseptiä. Aamulla huomasin kuitenkin, että reseptin raaka-aineista puuttuu melkein puolet. Putkisalosta ostettu karitsanjauheliha oli kuitenkin…
Seesamibroileria
Vuoden vaihteessa aloitettu uusi kevyempi elämä on tuonut broilerin yhä vahvemmin keittiöömme. Olen jostain syystä aikaisemmin käyttänyt broileria harvakseltaan, mutta osana uutta elämää…
Kylmäsavulohitartar
Olen tänään maannut koko päivän flunssassa kotona, eikä ruoka ole suuremmin kiinnostanut. Jääkaapista sattui löytymään paketti kylmäsavulohta, jonka päiväys oli menossa umpeen ja…
Herkullinen karitsakebab
Olen tehnyt muutaman kerran itse kebabia, ja aina se on ollut todella hyvää, mutta eilinen Putkisalon Kartanon karitsan jauhelihasta tehty kebab vei kyllä…
Ginimarinoitu hirvipaisti
Nyt on taas sellainen vaihe menossa, että tekee koko ajan mieli kehitellä uusia reseptejä. Johtuisiko vaikka siitä, että uusi kirja on otettu työn…
