Yksityisristeilyt Saimaalla – edullisesti
Julkaistu - Pia BehmMahtavia uutisia. Savonlinnaan on saatu täksi kesäksi uusi, muualta Euroopan järvikaupungeista tuttu risteilymuoto. Varkautelainen LakelandGTE tarjoaa nimittäin erittäin edullisia yksityisristeilyjä viihtyisällä sähkökäyttöisellä Lady of the lake -ekopaatilla. Tämä on ihan mahtava ja jopa hieman luksullinen tapa tutustua Savonlinnaan vesiltä käsin pienen porukan kanssa.
Paatissa istutaan noin 30 senttiä vedenpinnan yläpuolella, ja siksi risteilykokemus on aivan ainutlaatuinen. Tunnelma on vähän samanlainen kuin kanootissa, paitsi että ekopaatissa ei tarvitse tehdä itse mitään muuta kuin nauttia leppoisasta tunnelmasta. Vene on äänetön, sillä se on sähkökäyttöinen.
Me kävimme tänään testaamassa miltä meno ekopaatilla tuntuu ja ihastuimme ikihyviksi, tulihan taas vähän erilainen näkökulma omaan kotikaupunkiin. Varattiin itse asiassa saman tien toinenkin risteily jo sunnuntaiksi, niin paljon nautittiin kokemuksesta.
Ihan ensimmäiseksi pitää korostaa risteilyn edullista hintaa. Kaikki ekopaatilla tehdyt risteilyt ovat yksityisristeilyjä, ja tunnin lähtö maksaa sata euroa. Alukseen mahtuu kymmenen henkilöä eli jos saat kokoon kymmenen hengen porukan, jää risteilylle hinnaksi vain 10 euroa per henkilö. Ja voin vakuuttaa, että se on tästä elämyksestä vähän.
Risteilyt lähtevät Kauppatorin laturilta tasatunnein ja niitä voi varata suoraan aluksesta tai verkkokaupasta. Risteily kestää vajaan tunnin ja sen aikana voi ajella asiakasta kiinnostaviin paikkoihin. Perusreitti kulkee satamasta Olavinlinnalle ja takaisin. Ekopaatilla pääsee aivan erilaisiin paikkoihin kuin normaalilla risteilyllä. Me kurvasimme ensin ihan Salaman kylkeen ja ihastelimme museolaivaa aivan vierestä. Sen jälkeen ajeltiin Olavinlinnalle ja päästiin niin lähelle linnaa, etten ole koskaan aikaisemmin vesiltä käsin päässyt. Erityisen jyhkeä on meidän linnamme aivan vesirajasta katsottuna.
Linnan liepeillä pysähdyttiin hetkeksi ja vene täyttyi musiikista. Ensin kuulimme haikean Vuolaan virran rannalla -kappaleen Annikki Tähden esittämänä ja sen jälkeen veneen kapteeni Arto Keinänen soitti haitarilla tunnelmallisia sointuja. Keinänen kertoi, että osa asiakkaista kuuntelee musiikkia kyyneleet silmissä, ja kyllähän tunnelma hieno onkin. Keinäsen mukaan yksi tämän kesän huippuhetkiä oli kun maailmankuulun kapellimestari Riccardo Mutin vaimo kävi risteilemässä ja huusi bravoota haitariesitykselle.
Erikoiskiitos mukavasta risteilyelämyksestä kuuluu kyllä ekopaatin omistajalle ja kapteenille. Kaikki yksityiskohdat on mietitty hienosti ja homma toimii todella hyvin. Risteilyn aikana on mahdollisuus kuulla mielenkiintoisia tarinoita ja haitarimusiikki kruunaa kokonaisuuden. Tarinoita löytyy muuten seitsemällä kielellä eli tämän elämyksen voi jakaa myös ulkomaisten vieraiden kanssa.
Romanttinen hetki kahdestaan tai ystävien piknikristeily
Ekopaatin kymmenen hengen tilat sopivat mainiosti pienen porukan piknik-retkelle. Laivassa ei ole anniskeluoikeuksia eli sinne saa tuoda omat juomat ja ruuat. Itsellä kävi heti mielessä, että rapujuhlat elokuun lämpimänä iltana olisi varmasti mahtava kokemus. Tai sitten ihan vaan romanttinen hetki oman kullan kanssa. Ajatelkaa nyt, kynttilöitä, shampanjaa ja haitarimusiikkia Saimaan tummuvassa illassa. Voiko siitä romanttisempaa olla? Ja pienenä vinkkinä, risteilyn aikana voi ostaa myös kaviaaria.
Ekopaatin voi tilata mihin päin Saimaata haluaa. Paatti tuodaan trailerilla paikan päälle ja laitetaan vesille sovitussa paikassa. Keinänen kertoo, että hänen oma suosikkipaikkansa on Kolovesi, sillä siellä ei saa ajaa moottoriveneillä ja siksi ekopaatti on ainoa mahdollisuus päästä veneellä Kolovedelle. Kolovesi-risteilyjä järjestetään perjantai-iltaisin.
Lue lisää risteilyistä ja muista palveluista yrityksen nettisivuilta.
Rentouttava melontaretki ;)
Eilinen päivä meni Savonlinnan jäähallissa rakennusmessuilla. Päivä oli oikein mukava ja parasta oli tavata vanhoja tuttuja sekä uusia ihmisiä. Teki hyvää, mutta kyllähän siinä…
Linnakrouvin elämykset
Käytiin eilen Linnakrouvissa syömässä. Pöytä oli varattu jo hyvän aikaa sitten, sillä tiesin että Jyrki Anttila esiintyisi ruokailun lomassa. Minusta on upeata, että…
Loimulohi-illat Ruokkeella
”Tuli räiskyy nuotiossa, savu hiljaa leijailee. Ja nyt illan tummetessa, metsä meille kuiskailee”. Istumme grillikodassa Puruveden rannalla, Ruokkeen lomakylän upealla hiekkarannalla. Sade piiskaa…
Mehua pulloon ja menoksi.
Hieno Päivä. Joskus kiroan ominaisuuttani, herään lähes joka aamu auringon nousuun. Silloinkin auringon nousun aikaan, kun on pilvistä. Tämä aamu oli kuitenkin positiivinen…
Koivuja hiekkarannalla
Istun Kesälahdella sijaitsevan Ruokkeen lomakylän upealla rannalla ja mietin, että kumpi on kauniinpaa, koivut vai palmut hiekkarannalla. Päädyn ehdottomasti koivuihin. Mietin samalla, että aika…
Veneilemässä Pihlajavedellä
Aurinkoa, ystäviä, hyvää ruokaa ja veneretki sokkeloisessa Pihlajaveden saaristossa. Näistä sitä on kuulkaa hyvä päivä tehty. Sain alkukesästä syntymäpäivälahjaksi veneretken täydellä ylläpidolla, ja…