Tiramisu purkissa
Julkaistu - Pia BehmOlen suuri italialaisen ruuan ystävä, eikä tiramisu tee tässä suhteessa poikkeusta. Oikeastaan on vaikea kuvitella mieleisempää jälkiruokaa kuin kunnon tiramisu. Huonoakin on tullut syötyä, mutta lähtökohtaisesti tämän jälkiruuan kanssa on vaikea epäonnistua. Suurimman virheen voi tehdä siinä, että kostuttaa keksejä liikaa, jolloin koostumuksesta tulee liian vetinen.
Sain innoituksen tähän tiramisuun ihanista amarettokekseistä, joita ystäväni toi Italian tuliaisina. Kekseissä oli todella voimakas amareton maku, ja tuli väkisinkin mieleen, että jos näitä kokeilisi tiramisussa, niin voisi jättää ohjeesta viinin kokonaan pois. Sopivaa viiniä kun löytyy harvoin omasta viinikaapista.
Olen tänä vuonna innostunut erilaisista purkkeihin tehdyistä jälkiruuista, ja niinpä päätin tehdä tämänkin jälkkärin purkkiin. On tosi kätevä kun voi pakata purkin täyteen, laittaa kannen kiinni ja laittaa purkit sellaisenaan jääkaappiin. Ja kun käy syömään, niin ei tarvitse muuta kuin avata kansi ja käydä kimppuun. Ja jos ei jaksa syödä kerralla koko jälkkäriä, niin loppu säilyy hyvin purkissa seuraavaan päivään.

Ja totta tosiaan nuo amarettokeksit sopivat hyvin tiramisuun. Tämä on ehdottomasti yksi parhaista tiramisuista, jonka olen syönyt. Kun aineksia maisteli erikseen, tuntui että makeutta ei ole riittävästi, mutta kun mascarponeseos maustuu makeiden keksien kanssa, niin lopputulos on lähes täydellinen.
Tiramisu kahdelle
Amarettokeksejä
200 g mascarponejuustoa
2 kananmunaa
2 rkl sokeria
1 dl espressoa
Tummaa suklaata
Erottele kananmunista keltuaiset ja valkuaiset. Vispaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon mascarpone. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja sekoita vaahto kevyesti mascarponeseoksen joukkoon.

Murenna pienten purkkien pohjalle muutama keksi, niin että pohja peittyy. Kastele sen jälkeen noin kahdeksan keksiä espressossa ja lisää keksimurskan päälle. Lusikoi päälle puolet mascarponevaahdosta. Raasta päälle tummaa suklaata. Lisää vielä kerros keksimurskaa, espressossa kostutettuja keksejä ja mascarponevaahtoa. Koristele keksimurskalla ja raastetulla suklaalla. Laita purkit jääkaappiin maustumaan muutamaksi tunniksi. Ja sitten eikun nauttimaan.
Muikku-mätileipänen
Ihana alkupalavinkki muikusta ja muikunmädistä. Leipäset voi tarjoilla erikseen tai niistä voi rakentaa sydämenmuotoisen kokonaisuuden. Valitse itse. Muikunmätiä Punasipuli Kermaa Suolaa ja pippuria…
Kuhakvenellit rapukastikkeessa
Pumpulinkeveät kuhakvenellit ja ihanan umaminen rapukastike kelpaisivat hienommankin illallisen alkupalaksi. Me teimme rapukastikkeen itse pyydetyistä ravuista, mutta yhtä herkullinen kastike tulee kaupan pakastealtaasta…
Saariston samettinen guacamole
Tämä ei ole varsinaisesti guacamolen ohje, mutta ehkä kuitenkin niin lähellä, että guacamole kuvaa lopputulosta parhaiten. Olen tehnyt tästä soseesta jo muutamia erilaisia…
Rapeat kaura-porkkanasämpylät
Olen bloggaillut ennenkin erilaisia sämpyläohjeita, mutta nyt on sanottava, että näistä tuli kyllä parhaat sämpylät, joita olen koskaan onnistunut tekemään. Kuoresta tuli ihanan…
Muikkupannu
Tästä ei oikeastaan enää muikku paremmaksi muutu. Muikut muhivat voin ja sinihomejuuston seoksessa ihanan maistuviksi herkkupaloiksi. Voita ei siis missään nimessä kannata jättää…
Metsäsieni-lihapiirakka
Minulla on sellainen positiivinen ongelma, että melkein kaikki viime syksynä kerätyt metsäsienet ovat vielä käyttämättä. En oikeastaan ymmärrä kuinka tässä on päässyt näin…
