Häivähdys lakritsia ravintola Valossa
Julkaistu - Pia BehmKesä hiipii vihdoin Savonlinnaan, ja täällä päästään vihdoinkin nauttimaan kesäkaupungin parhaista paloista, joista yksi on eittämättä tunnelmalliset kesäravintolat. Olavinlinnan liepeillä sijaitseva ravintola Valo on terassien parhaimmistoa, niin tunnelmansa kuin ruuankin puolesta.
Tänään oli kiva huomata, että keittiön ikkunasta kurkisteli jo viime kesältä tuttu keittiömestari Niko Kalpio. Kirjoittelin jo viime kesänä, kuinka mukava on seurata nuoren miehen intoa kehittää uutta ja tuottaa asiakkaille mukavia makuelämyksiä. Jo viime kesänä ruuat olivat mainioita, mutta nyt on menty selvästi vielä yksi askel eteenpäin.
Tänä kesänä Niko on ottanut menu yhden teemaksi lakritsin. Pitää toki painottaa jo heti tässä vaiheessa, että listalta löytyy paljon muutakin, mutta itseäni ilahdutti ihan erityisesti lakritsin ympärille rakennettu menu. Niko kertoi, että seuraa jatkuvasti ravintola-alan trendejä ja juttuja, ja tänä kesänä oli oikea aika tuoda lakritsi myös Savonlinnaan. Mies kertoi myös, että on tehnyt ihan jonkun verran töitä löytääkseen juuri oikean tavan käyttää lakritsia. Ja näiden maistiaisten jälkeen on todettava, että se oikea tapa on totta vie löytynyt.
Lakritsimenun eli Menu Mimosan alkupalaksi tarjoillaan sokerisuolattua nieriää, lakritsijuurta, lakritsimajoneesia ja sitrusvaahtoa. Nieriä on todella kevyesti suolattu ja kertakaikkisen maukas. Kevyt lakritsin maku hivelee makuhermoja.
Niko kertoo, että tämän kesän menussa on monenlaisia valmistustapoja. Listalta ei juuri löydy perinteisesti paistettua pihviä, vaan lihat on hadutettu pitkään, kuten myös tämän menun ankkaconfit. Kun liha hajoaa jo pienestä veitsen hipaisusta, niin tietää varmasti, että se on hyvin kypsytetty. Mehevän lihan seurana tarjoillaan mustaa riisiä ja lakritsijuurikastiketta. Lakritsi maistuu juuri sopivasti. Se antaa pienen makean häivähdyksen, mutta ei ole yhtään liian makea.
Menun jälkiruukana on lakritsia, vadelmaa ja valkosuklaata. Käytännössä valkosuklaa on kakun muodossa ja ympärillä on erilaisia ihastuttavia makuja. Tykkään erityisesti siitä, että jälkiruoka ei ole liian makea. Kun lakritsi kulkee mukana koko menun ajan, vaikkakin vain häivähdyksenä, ei kaipaa enää mitään erityisen makeaa. Tämä jälkiruoka todella kruunaa menun.
Suosittelen rohkeasti kokeilemaan Menu Mimosaa. Niin kuin keittiömestarikin painottaa, on lakritsi vain yksi mauste, ei hallitseva raaka-aine. Se antaa mainion uuden häivähdyksen muuten niin tutuille raaka-aineille.
Valon koko menun löydät täältä.
Aitoja Saimaan makuja Piikatytössä
Käytiin viime viikolla testaamassa Järvisydämen Piikatyttö-ravintolan uuden listan aitoja Saimaan makuja. Järvisydämen ravintolahan tunnetaan siitä, että siellä käytetään reilusti paikallisia raaka-aineita. Ja mitä…
Thaimaalainen tuulahdus Saimaalla
Visiitti idyllisessä Oravin kanavakylässä on yksi Savonlinnan kesän must-juttuja. Sanotaan, että Oravissa on oma laki, mutta on siellä kyllä oma tunnelmansakin. Jotenkin aika…
Pala Thaimaata Saimaalla
Tiesittekö että Oravissa on tänä kesänä thaimaalainen ravintola? Eikä ihan mikä tahansa thaimaalainen olekaan, vaan hauska yhdistelmä saimaalaisuutta ja thaimaalaisuutta. Ravintola sijaitsee hyvinkin…
Linnakrouvi – tyylillä linnan kupeessa
Mitäpä olisi Savonlinnan kesä ilman hyvää ruokaa ja tunnelmallisia kesäravintoloita. Yksi Savonlinnan kesäravintoloiden ehdoton helmi on Olavinlinnan vieressä sijaitseva viehättävä Linnakrouvi, joka tunnetaan…
Pirunrillin kanssa risteilemässä
Pirunrilli ja Laivayhtiö Otukka ovat kehitelleet uuden kuuman risteilytuotteen Savonlinnan kesään. Perinteiseen risteilyyn on nimittäin yhdistetty Pirunrillin aidolla puuhiilellä grillattua possua. Päästiin tänään…
Panimoravintola Huvila – olutta moneen makuun
Vieno oluen tuoksu leijailee vastaani kun saavun Panimoravintola Huvilaan. Vaikka en olekaan suurempi oluen ystävä, huomaan miettiväni, että näinhän sen pitääkin olla. Kun…