Inkeritalon kesä – jotain uutta, jotain vanhaa
Julkaistu - Pia Behm”Pentti Koivikon kuvien maailma on vienon hymyn maa, mutta operetti se ei ole. Sen ihmiset ovat aivan todellisia ihmisiä. Kenties vain hieman onnellisempia.”
Punkaharjulla sijaitseva Inkeritalon wanhan ajan kesäkahvila on avannut taas ovensa. Perinteisiin kuuluu, että kahvilassa vierailee joka kesä joku suomalainen taiteilija. Tämän kesän taiteilija on naantalilainen taidemaalari-graafikko-piirtäjä Pentti Koivikko, joka on pitänyt neljännesvuosisadan aikana jo yli 50 yksityisnäyttelyä. Nykyään Koivikko tunnetaan öljyvärimaalausten lisäksi yhä enemmän serigrafioistaan eli silkkipainotöistään.

Pentti Koivikon työt sopivat hyvin Inkeritalon vanhanajan tunnelmaan. Ne näyttävät ihastuttavan rauhallisilta ja tietyllä tavalla pysähtyneiltä, vaikka kuviin sisältyykin miltei aina liike. Kerrotaan, että eräs näyttelyyn saapunut nainen totesi tunnelman olevan kuin kirkossa. Toteamus on helppo ymmärtää, niin rauhoittava on teoksista iholle tuleva 50-luvun hidas tunnelma. Melkein voi kuulla lumen narskuvan tai puuaidan narahtavan. Näiden teosten äärelle kannattaa hiljentyä hetkeksi.

Kruunu-olut punkaharjulaisesta pakurikäävästä
Taidenautintojen lisäksi Inkeritalon kahvilassa tarjoillaan luonnollisesti makunautintoja. Täksi kesäksi kahvilaan on valmistunut ihan oma olut. Waahto Breweryn tuotepäällikkö Jari Kouvalainen on suunnitellut Punkaharjulle sopivan Pakurikäävällä maustetun Kruunu-oluen. Raaka-aine on luonnollisesti kerätty Punkaharjun metsistä. Kruunu-olutta voi ostaa myös mukaansa vaikkapa saunajuomaksi.
Kouvalainen kuvailee uutta olutta seuraavasti: ”Pakurilla ryyditetyssä Kruunu-oluessa näet suomalaisen suven iltaruskon sävyt, maistat kesäisen koivikon tuulahduksen ja aistit ihanan kihelmöivän nautinnon – kuin löylyn jälkeen rantasaunalla”. Mekin saimme eilen maistella tätä mainiota uutuutta. En ole koskaan maistanut pakurikääpää, niin en osaa arvioida kuinka vahvasti se oluessa maistuu. Yhdessä tuumin totesimme kuitenkin, että oluessa maistuu ihanasti metsä. Ja vaikka en olutta juuri juokaan, oli Kruunu-oluen maku oikein hyvä.

Inkeritalon kesäkahvila tunnetaan erityisesti herkullisista vohveleistaan. Täksi kesäksi kahvilan tuotevalikoimaa on laajennettu ja tarjolla on myös keittolounas. Keskiviikosta sunnuntaihin grillaillaan koko kesän ajan erilaisia herkkuja kello 15 – 18.

Punkaharju alkaa olla jo melkoisen houkutteleva kulttuurikohde. Inkeritalon kahvila on jo itsessään erittäin viehättävä kokonaisuus. Muutaman kilometrin säteellä löytyy Metsämuseo Lusto, hotelli Punkaharjun Punihussila-talon uusi, pysyvä Punkaharjun kulttuurihistoriasta kertova näyttely ja Taidekartano Johanna Oras. Upeita kohteita kaikki.
Linna vedessä – kantaesitys Savonlinnan Oopperajuhlilla 8.7.
”Niin sodan äänet vähitellen hiljenevät. Linna torkahtaa. Herää kahleiden kalinaan. Tyhjenee, torkahtaa jälleen. Herää liekkeihin, lepää henkitoreissaan. Kunnes yhtäkkiä havahdutaan huomaamaan sen arvo,…
Saimaan Vuokravenhon innovatiivinen hollantilainen
Laineet liplattavat veneen kylkeen ja lintujen laulu kuuluu kauempaa rannalta. Aurinko on noussut jo jonkin aikaa sitten. Taitaa tulla taas hieno veneilypäivä. Ihana…
Villiä liukua Kesämaassa
Tiedättehän tuo rallatuksen, joka jää väkisin soimaan päähän: ”Kesä-, Kesämaa – se mua odottaa”. Ja kyllähän se niin on, että Savonlinnan seudulla lapsiperheitä…
Loimulohi-illat Ruokkeella
”Tuli räiskyy nuotiossa, savu hiljaa leijailee. Ja nyt illan tummetessa, metsä meille kuiskailee”. Istumme grillikodassa Puruveden rannalla, Ruokkeen lomakylän upealla hiekkarannalla. Sade piiskaa…
Hyvää mieltä ja estetiikkaa Loikansaaressa
Kodikkuus, lämpö, perinteet ja aito välittäminen. Niistä syntyy Loikansaaren Lomamökkien sielu. Mitä lähemmäksi Loikansaarta pääsen, sitä suuremman lämmön tunnen. Tunne alkaa siitä kun…
Pirunrillin kanssa risteilemässä
Pirunrilli ja Laivayhtiö Otukka ovat kehitelleet uuden kuuman risteilytuotteen Savonlinnan kesään. Perinteiseen risteilyyn on nimittäin yhdistetty Pirunrillin aidolla puuhiilellä grillattua possua. Päästiin tänään…
