Kylmäsavulohitartar

Julkaistu -

Olen tänään maannut koko päivän flunssassa kotona, eikä ruoka ole suuremmin kiinnostanut. Jääkaapista sattui löytymään paketti kylmäsavulohta, jonka päiväys oli menossa umpeen ja pakastimesta saaristolaisleipä, joten alkupala oli lopulta helppo päätös. Tehdään erilaisista kaloista tartaria useinkin, mutta tällä kertaa oman säväyksensä antoi hunajalla tehty hieman makea maku. Usein tulee käytettyä myös suolakurkkua, mutta tällä kertaa jätettiin se pois.

Kylmäsavulohitartar

150 g kylmäsavulohta
1 purkki smetanaa
1 punasipuli
Pieni pala savujuustoa
Tilliä
1 rkl Dijon-sinappia
1 tl sitruunan mehua
1 – 2 rkl hunajaa

Pilko kylmäsavulohi ja punasipuli pieniksi kuutioiksi. Raasta savujuusto ja silppua tilli. Sekoita kaikki aineet pienessä kulhossa sekaisin. Paista saaristolaisleipäpalasia pannulla. Asettele leivät tarjoiluastiaan ja lisää lohiseos leipien päälle. Koristele tillillä tai persiljalla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Punajuurisipsit

Ihanan salmiakkiset punajuurisipsit oman maan punajuurista. Tai jos ihan rehellisiä ollaan niin oman kasvimaan punajuuret ovat vielä varsin kitukasvuisia, mutta kävin hakemassa äitini…

Näytä lisää

Itkettävän hyvä sitruunatorttu

En muista yhtään mistä tämä sitruunatortun resepti on bongattu, mutta muistan kyllä ensimmäisen kerran kun tätä torttua maistoin. Siskoni oli käymässä täällä saaressa…

Näytä lisää

Herkullinen karitsakebab

Olen tehnyt muutaman kerran itse kebabia, ja aina se on ollut todella hyvää, mutta eilinen Putkisalon Kartanon karitsan jauhelihasta tehty kebab vei kyllä…

Näytä lisää

Kantarellit etikkaliemessä

Minulla on sellainen pulma, että pidän todella paljon kantarelleista, mutta vain tuoreena. Kuivatut ja pakastetut kantarellit jäävät vaan meillä syömättä. Olen jo pitkään…

Näytä lisää

Samettinen kanttarellikeitto

Onpas ihanaa kun metsä on täynnä kantterelleja. En jostain syystä tykkää kanttarelleista muuten kuin tuoreena. En siis ole enää moneen vuoteen kuivannut tai…

Näytä lisää

Kuusenkerkkäpesto

Kielen päällä maistuu metsä. Puhdas, selkeä ja aito suomalainen maku. Maku, joka on minulle ihan uusi. En ole nimittäin koskaan aikaisemmin tehnyt mitään…

Näytä lisää