Elämää 50-luvulla
Julkaistu - Pia BehmKävin eilen tutustumassa Metsämuseo Luston uuteen Maa, metsät, tehtaat -näyttelyyn. Näyttely on mukava lisä Luston muille näyttelyille, jotka tekevät suomalaisen elämän käänteitä tutuksi kävijöille. Minusta Lustoa voisi yhtä hyvin kutsua suomalaisuuden museoksi kuin metsämuseoksi. Niin mukavasti näyttelyissä on kuvattu Suomen ja suomalaisten elämää historian saatossa. Toki sitä metsääkin, onhan metsä ollut ja on edelleen merkittävä osa Suomea.
Maa, metsät, tehtaat -näyttely keskittyy sotien jälkeiseen 50-lukuun, aikaan jolloin toivuttiin sodasta ja maa alkoi pikku hiljaa uudistua. En tiedä johtuuko katsojasta, mutta itse koen, että näyttelysssä tuodaan vahvasti esille juuri naisten roolia tuona aikana. Tai ehkä naisiin liittyvät asiat on tuotu esille jotenkin erityisen kiinnostavasti. Erityisesti jäi mieleen eräs kuvateksi: ”tyttö tuli, tyhjä tuli”. Toisalta kuitenkin tyttölapsia haluttiin, koska pitihän jonkun tehdä ne kotityöt.

Kodista huolehtiminen oli 50-luvun ihannerouvalle kuin mikä tahansa ammatti, jota varten valistusjärjestöt jakelivat neuvojaan. Kodista tuli suoritus. Näyttelyssä on myös muistelunurkka, jossa voi istahtaa mukavasti nojatuoliin ja kuunnella ja katsella ihmisten muisteluja 50-luvulta. Eräs rouva muistelee kuinka yksinäistä naisten elämä 50-luvulla oli. Lapset ja kodista huolehtiminen sitoivat neljän seinän sisään, eikä huvituksia juuri ollut.
Naisten housujen käyttö yleistyi sota-aikana. Vastareaktiona 50-luvulla naisten pukeutumisessa korostui naisellisuus, huoliteltu ulkonäkö ja muodollisuus. Elegantin kotiäidin vyötärö oli kapea hameen helman hulmutessa leveänä.
Säännöstelyä 50-luvun tapaan
Ennen talvisotaa käyttöönotettuja ostokortteja käytettiin vielä 50-luvun alussa. Kahvin säännöstely jatkui vuoteen 1954 saakka. Enimmillään käytössä oli 51 erilaista ostokorttia, ja niitä painettiin säännöstelykaudella lähes 780 miljoonaa kappaletta.
50-luvulla oli käytössä myös viinakortti, johon merkittiin tehdyt ostokset. Liian runsaista ostoksista tuli torut viinakaupan henkilökunnalle ja ostajan kortti saattoi joutua kuivumaan.
Ajankuvaa puuceen seinillä
Yksi näyttelyn kiinnostavimmista kohteista on varmasti perinteinen puucee, joka on vuorattu lehtien kansilla ja artikkeleilla. Mistäpä saisi parhaiten kuvan kulloisenkin ajanjakson trendeistä ja ilmiöistä kuin lehtikuvista ja otsikoista.

Mutta hei, en kerro enempää. Käykää itse tutustumassa. Tykkäätte varmasti.
Yhteistyössä: Metsämuseo Lusto
Älä puhu huomisesta
Kiireisen heinäkuun jälkeen on hyvä pysähtyä muistelemaan kesää. Kesä on ollut meidän perheessä taas työntäyteinen, kuten se nyt matkailualla työskentelevällä tuppaa kesäisin näillä…
Metsä elää Lustossa
Yksi Savonlinnan ympärivuotisista suosikkikohteistani on Metsämuseo Lusto. Luston näyttelyt ja kokoelmat kertovat monipuolisesti metsästä ja metsän merkityksestä suomalaisten elämässä. Näkemistä ja kokemista on niin…
Joululahjaksi vahvoja tunteita
Mitä joululahjaksi hänelle, jolla on jo kaikkea? Mikä ilahduttaisi erityisesti, mikä jättäisi muistijäljen? Mikä saisi huokaamaan vielä vuosien päästä; muistelemaan hienoa, pysäyttävää, yhdessä…
Edullisesti oopperaan
Toisinaan kuulee sanottavan, että joku haluaisi kovasti Savonlinnan Oopperajuhlille, mutta osallistuminen on liian kallista. Savonlinnan Oopperajuhlat tarjoaa kuitenkin monenlaisia ja monenhintaisia mahdollisuuksia päästä…
Opastetut veneretket
Eihän sille mitään voi, mutta Savonlinnassa on vaan pakko päästä kesäaikaan vesille. Toiset tykkäävät meloa, toiset soudella ja kolmannet ihailla välkehtivää Saimaata risteilylaivan…
Fatbike-retki kansallismaisemassa
”Tämän retken suurin riski on siinä, että tulee kova into hankkia itselleen fatbike”. Näillä sanoilla Punkaharju Outdoorin Esa Makkonen toivotteli meidät tervetulleiksi pyöräretkelle…
Koivuja hiekkarannalla
Istun Kesälahdella sijaitsevan Ruokkeen lomakylän upealla rannalla ja mietin, että kumpi on kauniinpaa, koivut vai palmut hiekkarannalla. Päädyn ehdottomasti koivuihin. Mietin samalla, että aika…
Inkeritalon kesä – jotain uutta, jotain vanhaa
”Pentti Koivikon kuvien maailma on vienon hymyn maa, mutta operetti se ei ole. Sen ihmiset ovat aivan todellisia ihmisiä. Kenties vain hieman onnellisempia.”…