Lihamureke itämaisittain
Julkaistu - Pia BehmHyvän lihamurekkeen perusta on luonnollisesti hyvä raaka-aine eli jauheliha. Minä olen varsin kranttu jauhelihan suhteen, ja peruskauppojen tiskeistä on varsin vaikea löytää omaan suuhun sopivaa lihaa. Niinpä olen jo pidemmän aikaa tilannut naudan jauhelihat Runnilla sijaitsevasta Pesolan Pihvilihasta. Pesolan isäntä Antti Niskanen toimittaa maukasta charolais-rotukarjan lihaa Spahotel Casinolle, ja saan aina oman toimitukseni siinä samassa kyydissä. Olen käynyt myös paikan päällä Runnissa tutustumaan Pesolan toimintaan, joten voin hyvillä mielin käyttää yrityksen palveluja, kun tiedän että eläimiä kohdellaan hyvin ja raaka-aine on erittäin maukasta. Enkä liene ainoa, joka on vakuuttunut Pesolan lihojen laadusta, sillä Pesolan Pihviliha palkittiin viime syksynä valtakunnallisella Vuoden Lähituottaja -palkinnolla.

Kun käyttää laadukkaita raaka-aineita, ei niiden makua kannata peittää mausteilla. Tällä kertaa halusin murekkeeseen vähän makeuttaa ja jotain itämaista vivahdetta ja päädyin testaamaan kuinka kiinalainen Hoi Sin kastike toimii suomalaisen naudan kanssa. Ja toimii muuten aivan loistavasti. Täytteeksi valikoitui mustatorvisienet, mutta yhtä hyvin voi käyttää muitakin sieniä.
Lihamureke itämaisittain
600 g naudan jauhelihaa
2-3 tl Hoi Sin kastiketta
Suolaa ja pippuria
Täyte
Mustatorvisieniä
Lehtikaalia
Suolaa ja pippuria
Jos käytät kuivattuja torvisieniä, laita ne likomaan hetkeksi. Huuhtele lehtikaali, poista lehdistä puiseva varsiosa ja leikkaa lehdet suikaleiksi. Kuivaa lionneet sienet kunnolla, silppua tarvittaessa ja paista ne pannulla lehtikaalin kanssa.

Sekoita jauhelihan sekaan Hoi Sin kastike ja mausteet. Paista pannulla koepala, jotta voit varmistaa hyvän maun ennen murekkeen laittamista uuniin. Hoi Sin kastiketta voi laittaa enemmänkin, mutta kannattaa tosiaan maistaa sitä ennen, ettei kastikkeen maku ole liian hallitseva.

Laita taikina uunivuokaan, teet siitä halumasi muotoinen mureke. Tee lihaan syvä kuoppa ja täytä se kaali-sieniseoksella. Ummista mureke. Laita uuniin 180 asteeseen noin 20 minuutiksi. Huomioithan, että näin hyvästä raaka-aineesta tehtyä mureketta ei kannata paistaa ihan kypsäksi. Lihan maku pääsee paremmin oikeuksiinsa kun mureke on hieman punertava sisältä.
Herkullinen karitsakebab
Olen tehnyt muutaman kerran itse kebabia, ja aina se on ollut todella hyvää, mutta eilinen Putkisalon Kartanon karitsan jauhelihasta tehty kebab vei kyllä…
Uunissa haudutettua karitsankylkirullaa Oravin tapaan
Kävin tänään Oravin kyläkaupassa kyselemässä karitsaa pääsiäispöytään. Tykkään asioida Oravissa, sillä kyläkaupan lihatiski tunnetaan laadukkaasta, kotimaisesta lihavalikoimasta ja hyvästä palvelusta. Olen suuri karitsan…
Ahvenpannu
Meidän etanapannuissa on viime aikoina valmistunut kaikkea muuta kuin etanoita. Ei sillä, etanatkin ovat hyviä, mutta jostain syystä on tullut kauhea into kokeilla…
Peuran jääpaisti
Saatiin Oravin kyläkaupasta upea peurapaisti, ja pienen mietinnän jälkeen päädyttiin tekemään siitä jääpaisti. Olen suunnitellut jääpaistin tekemistä monta kertaa, mutta aina se on…
Kuusenkerkkäpesto
Kielen päällä maistuu metsä. Puhdas, selkeä ja aito suomalainen maku. Maku, joka on minulle ihan uusi. En ole nimittäin koskaan aikaisemmin tehnyt mitään…
Ihanan muheva kanttarellipiirakka
Nyt on taas se aika vuodesta, että saa kehitellä kaikenlaista hyvää kantterelleista. Tänään iski into tehdä pitkästä aikaa kanttarellipiirakka. Piirakan lähtökohtana oli se,…
