Maukkaat hirvinyytit

Julkaistu -

Tänään yhdisteltiin lähiruokaa ja vietnamilaisen keittiön juttuja, ja tästä syntyi mainiot hirvinyytit. Nyyttien raaka-aineena on hirvenlihan lisäksi riisipaperi ja oman maun mukaan erilaisia lisukkeita. Tänään käytettiin korianteria, porkkanaa ja punasipulia. Näistä tulikin todella maukas kokonaisuus. Hyvien nyttien salaisuus on kastikkeessa, johon nyytit dipataan. Nyyttien teko kannattaakin aloittaa kastikkeesta.

Vietnamilainen kastike

1 valkosipulinkynsi
Pieni pala punaista chiliä
1 rkl sokeria
1 tl riisiviinietikkaa
2 rkl kalakastiketta
1 dl vettä

Silppua valkosipuli ja chili pieneksi silpuksi. Sekoita kaikki aineet keskenään. Kastike on heti valmis nautittavaksi.

Hirvinyytit

Hirven jauhelihaa
Suolaa
Mustapippuria

Riisinuudeleita
Porkkana
Korianteria
Punasipuli

Riisipaperia

Mausta jauheliha suolalla ja pippurilla ja sekoita hyvin. Tee kosteilla käsillä jauhelihasta etusormen kokoisia pötkylöitä ja paista ne öljyssä pannulla.

Silppua korianteri, raasta porkkana ohuiksi suikaleiksi ja viipaloi sipuli. Laita jokainen raaka-aine omassa kupissaan pöytään.

Laita riisinuudelit kuumuutta kestävään astiaan. Keitä vesi ja kaada kiehuva vesi nuudeleiden päällä. Anna hautua kolme minuuttia. Valuta nuudelit kunnolla ennen tarjoilua.

Varaa pöytään lämmintä vettä. Laita riisipaperi veteen ja anna kostua noin kymmenen sekuntia. Huomaat kyllä kun riisipaperi on valmis syötäväksi. Nosta kostunut paperi lautaselle, laita paperin keskustaan nuudeleita, hirvipötkylä, sipulia, porkkanaa ja korianteria. Taita laidat rullan päälle ja kieritä kokonaisuudesta siisti rulla. Rulla syödään käsin niin että se kastetaan kastikkeessa ja puraistaan rullan päästä. Ihanan kevyt ja maukas iltapala.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Samettinen kanttarellikeitto

Onpas ihanaa kun metsä on täynnä kantterelleja. En jostain syystä tykkää kanttarelleista muuten kuin tuoreena. En siis ole enää moneen vuoteen kuivannut tai…

Näytä lisää

Persikkaboston

Aika kiva persikkaboston. Tosin tästä piti tulla upea Valion appelsiiniboston, mutta jotenkin se muovautui matkalla hieman maalaisemmaksi persikkabostoniksi. Mies ei löytänyt kaupasta appelsiinilla…

Näytä lisää

Ihanan muheva kanttarellipiirakka

Nyt on taas se aika vuodesta, että saa kehitellä kaikenlaista hyvää kantterelleista. Tänään iski into tehdä pitkästä aikaa kanttarellipiirakka. Piirakan lähtökohtana oli se,…

Näytä lisää

Herkullinen karitsakebab

Olen tehnyt muutaman kerran itse kebabia, ja aina se on ollut todella hyvää, mutta eilinen Putkisalon Kartanon karitsan jauhelihasta tehty kebab vei kyllä…

Näytä lisää

Georgialaiset hatsapurit

Sain viime kesänä päähäni, että haluan tarjota 50-vuotisjuhlillani georgialaista ruokaa. Ja geogialaisia juhliahan ei voi luonnollisesti järjestää ilman hatsapureja. Niinpä alkoi armoton täydellisen…

Näytä lisää

Taivaallinen valkosuklaapannari

Yllättäen taas ylisana reseptin nimessä. Mutta minkäs teet, tämä pannari on oikeasti aivan taivaallinen. Törmäsin jossain pannukakkureseptiin, jota kutsuttiin maailman parhaaksi pannukakuksi, mutta…

Näytä lisää