Panimoravintola Huvila – olutta moneen makuun
Julkaistu - Pia BehmVieno oluen tuoksu leijailee vastaani kun saavun Panimoravintola Huvilaan. Vaikka en olekaan suurempi oluen ystävä, huomaan miettiväni, että näinhän sen pitääkin olla. Kun kerran panimoravintolassa ollaan, pitää panimo pystyä tuntemaan kaikilla aisteillaan.

Huvila on yleisölle avoinna kesäaikaan, muina aikoina se toimii panimona ja tilausravintolana. Kesällä meillä savonlinnalaisilla ja matkailijoilla on mahdollisuus nauttia panimon monipuolisista tuotteista ja erityisen hyvästä ruuasta.

Huvilan keittiömestarina jatkaa viime kesältä tuttu mies Juha Karjalainen. Juha kertoo, että koska panimon kupeessa ollaan, niin luonnollisesti menussa on monin paikoin mukana myös panimotuotteita. Takapihan yrittimaa on kasvanut entisestään, ja oman maan yrtit ja kukat antavat kauniille annoksille viimeisen silauksen. Kala tulee Saimaalta ja lihat ovat kotimaista tuotantoa.
Olutta monella tapaa
Tänä kesänä alkuruuista ei löydy olutta, mutta pääruuaksi vai valita vaikkapa Huvilan oluessa yön yli haudutettua karitsan niskaa, minttuvaahtoa, varhaisperunakakkua ja timjamikastiketta. Ruokien seuraksi kannattaa muuten kysellä henkilökunnalta suosituksia viineistä ja oluista. Jokaiselle ruualle löytyy varmasti sopiva olut.
Karjalainen on kuitenkin oluen kanssa maltillinen eli olut ruuissa on enemmänkin häivähdys kuin hallitseva maku. Siksi oluella maustettuja annoksia kannattaa maistaa myös niiden, jotka eivät varsinaisia oluen ystäviä olekaan.

Jälkiruokalistalta löytyy sekä oluella että siiderillä maustettuja herkkuja. Päädyn maistamaan kumpaakin, sillä haluan tietää kuinka panimotuotteet sopivat jälkiruokiin. Ensimmäiseksi saan eteeni Paahdettua ananasta, Huvilan siiderissä haudutettua omenaa ja Huvilan suklaasorbettia. Omenat löytyvät ananaksen alta pieninä mehukkaina kuutioina ja suklaasorbetti sopii niiden seuraksi mainiosti. Kaikki listan sorbetit ovat muuten Huvilan itse tekemiä. Tämä on ihanan raikas kokonaisuus.

Seuraava herkku on Stout-suklaakakkua, marinoituja marjoja, kinuskia ja kirsikka-punajuurisorbettia. Tumma olut sopii luonnollisesti hyvin yhteen suklaan kanssa, niin tässäkin yhtälössä. Mahtavan viimeistelyn annokseen antaa vieno punajuuresta ja kirsikasta tehty sorbetti. Erityisesti tuo punajuuren maku osuu minun suuhuni. Epäilen, että tässä on tämän kesän suosikkijälkiruokani, siksi pitkään nuo mainiot makuyhdistelmät suussani maistuivat.

Huvilalla voi käydä toki istumassa iltaa ilman ruokailuakin. Tarjolla on mm. tastinglankku, jonka tilaamalla saa maistaa pieninä annoksina useita panimon tuotteita. Ja kesän parhaat bilekeikat järjestetään tietenkin Panimoklubilla. Keikkakalenterin löydät Huvilan nettisivuilta.
Makujen sinfoniaa ja oopperan sulosointuja heinäkuussa
Tänä kesänä ei tarvitse mennä oopperaan saakka nauttiakseen upeista ja korkeatasoisista oopperaesityksistä. Olavinlinnan kupeessa sijaitseva Linnakrouvi tarjoilee nimittäin asiakkailleen mahtavan kattauksen laadukasta oopperamusiikkia…
Oravi – leppoisaa lomailua Saimaalla
Oravi – tuo leppoisan ja aidon suomalaisen lomailun kotipesä Saimaalla. Oravissa ei hötkyillä, siellä nautiskellaan Saimaan parhaista paloista; upeasta järviluonnosta ja sen antimista,…
Taiteellinen makunautinto
Savonlinnassa on tänä kesänä paljon hyviä ravintoloita, mutta voi huoletta sanoa, että Panimoravintola Huvila on savonlinnalaisten ravintoloiden aatelia. Huvilan keittiömestari Juha Karjalainen tekee ruuasta…
Casinon Gastrossa maistuu rouhea lähiruoka
Jos haluat nauttia kunnon hampurilaisesta, niin tässä sinulle sellainen. Ihan samanlaista ei löydy mistään, sillä kaikki Casinon Gastron hampurilaisen osat tehdään itse. Briossi…
Linnakrouvi – tyylillä linnan kupeessa
Mitäpä olisi Savonlinnan kesä ilman hyvää ruokaa ja tunnelmallisia kesäravintoloita. Yksi Savonlinnan kesäravintoloiden ehdoton helmi on Olavinlinnan vieressä sijaitseva viehättävä Linnakrouvi, joka tunnetaan…
Kiva päivä Kerimäellä
Savonlinnan keskustasta vain parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä on Kerimäen kirkonkylä ja maailman suurin puukirkko. Koe ihana kirkonkylän leppoisa tunnelma ja vietä kiva kesäpäivä…
